Siirry pääsisältöön

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet. Piirrokset Ulriikka Kalliojärvi. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. WSOY 2022. 416 s. 

Kuva: Ellen Karhulampi

Luovaa taukoa lukemisesta on tullut pidettyä kuukauden verran. Kirja, joka vetäisi imuunsa oli tämä uutuus.

Turnaround on umpikuja pienessä englantilaisessa kaupungissa. Elias perii sieltä talon biologiselta isältään, josta ei tiedä mitään. Kun hän matkustaa kesälomalla ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille katsomaan taloaan, hänestä tulee osa kadun ja sen ihmisten elämää.

Kadunpätkä yhdistää siellä olevien nuorten kohtaloita. Eliaksella on roolipelinsä, Ianilla musiikkinsa. Tyttö, joka haluaa itseään kutsuttavan K:ksi, puolestaan ilmaantuu kadulle ja etsii jotakuta. Oikeastaan kyse on tilasta ja siellä tapahtuvista asioista. Valinnoista ja pienistä, ihmisestä itsestään riippumattomista tapahtumista ja niiden seurauksista. Muutoksista todellisuudessa.

Mitä jos todellisuuksia on luvuton määrä? Jos jokaisesta elämän tilanteesta, jossa tapahtuu valinta, syntyy uusia vaihtoehtoisia todellisuuksia? Elias saa monitodellisuusteoriasta idean roolipeliin, jonka eri pelaajat yrittävät selviytyä elämästä saman henkilön vaihtoehtoisina hahmoina.

    "Kun todellisuus jakaantuu", rouva Angel sanoi ja katsoi minua syvälle                silmiin, "sitä ei huomaa. Siitä ei kuulu minkäänlaista ääntä. Ihmiset ja                eläimet vain jatkavat elämäänsä saamatta koskaan tietää vaihtoehdoista."

Marisha Rasi-Koskinen on kirjailija, jota kysymys todellisuuden luonteesta kiehtoo yhtä paljon kuin tarinoiden kertominen. Hänen tarinansa rakentuvat taidolla ja pitävät otteessaan konkretisoimalla filosofisia kysymyksiä arkielämän tilanteiksi, joista aukeaa merkillisiä, mieltä kiehtovia ulottuvuuksia. Pudonneet on Recin jälkeen vasta toinen hänen kirjansa, jonka olen lukenut.

Rasi-Koskinen sai vuonna 2019 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon kirjastaan Auringon pimeä puoli, hänen Pudonneet-romaania edeltävä nuorille kohdennettu romaaninsa. Niiden lisäksi hän on kirjoittanut neljä romaania, joista Rec palkittiin Runeberg-palkinnolla.

Minulle Rasi-Koskinen nousi Recin myötä yhdeksi kiinnostavimmista kotimaisista kirjailijoista. Tai miksipä erotella kotimaisuutta omaksi kategoriakseen: yhdeksi kiinnostavimmista kirjailijoista ylipäätään. Molemmat tähän mennessä lukemani kirjat ovat sekä tasoltaan että sisällöltään kansainvälisiä.

Pudonneet vertautuu teemoiltaan ja aihepiiriltään Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen -romaaniin - tämä ihan lukuvinkkinä Wellsin kirjaan tykästyneille. Tai päin vastoin.

Rasi-Koskinen on kotonaan nuorten maailmassa, nuoruuden identiteetin etsinnän näkökulmat nousevat kirjassa ansaitsemaansa tärkeyteen. Tärkeää omaksi itsekseen kasvamisessa ovat omat jutut, omien erityistaitojen löytäminen. Niiden kautta löytyy myös näkökulma ja ymmärrys elämän ilmiöitä kohtaan, kyky kuvata aistittavasti omaa kokemusta ja tavoittaa muita ihmisiä. 

Ian havainnoi ja ymmärtää maailmaa äänien kautta, Elias rakentamalla henkilöitä ja tarinoita pelillisyyden kautta, K:n kadoksissa oleva veli piirtämällä. Myös niillä aikuisilla, jotka vaikuttavat olevan sinut itsensä kanssa, on omat juttunsa ja oma todellisuuden näkemisen tapansa. Sitten on henkilöitä, jotka Eliaksen mukaan ilmaantuvat peliin yllättäen, katalysaattoreina, ja sysäävät liikkeelle asioita, kuten K.

K:n etsintä ja huolenpito veljeään kohtaan ohittaa hänen maailmassaan kaiken muun. Sillä Jonas ei ole ihan tavallinen, siskon mielestä hän ei selviä ilman sisartaan. Jonas piirtää "oksaolentoja", lapsuuden oksanreikien muotojen katselusta alkunsa saaneita, mutta yhä kauemmas alkuperästään erkaantuneita hahmoja, joista osasta tulee Jonaksen ahdistuessa pelottavia.

"Ehkä todellisuudet sittenkin voisivat reagoida toisiinsa, ajattelin. Joskus,            jossain erityisessä tapauksessa voisi syntyä jokin satunnainen ja                ennakoimaton häiriö, pieni murtuma todellisuuksien rakenteessa. Ei niin että    halkeamasta mahtuisi kulkemaan ihminen, mutta jotain vähäisempää, ehkä        jokin selittämätön ääni tai pelkkä tuulenvire voisi vaihtaa paikkaa, ikään kuin   vuotaa toiseen maailmaan ja sekoittaa sitä ilman että hahmo saisi koskaan       tietää mistä oli kysymys."

Ne, jotka ovat lähimpinä rakokohtia ovat omituisina koettuja henkilöitä. Jonas ja rouva Angel, joka sairastaa valotautia ja esittää toteutumattomia ennustuksia ja puhuu ihmisille heidän elämänsä tapahtumista, joita ei ole koskaan sattunut.

Muodon ja sisällön ykseys ei toteutuisi kirjassa, jos sillä olisi vain yksi rakenne ja vain yksi loppuratkaisu. Ja jollei sen todellisuuksien välille syntyisi pieniä rakosia, joista toinen todellisuus antaa aavistaa jotakin itsestään.

Lyhyesti: Kohti äärettömyyttä

MuuallaKirjapöllön huhuiluja 9.10.2022

Helmet-lukuhaasteessa 2022:

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

35. Kirjailijan nimessä on luontosana

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen eri haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022


Jos pidät kirjavinkkejäni hyödyllisinä tai muuten kivoina, haluaisitko ryhtyä blogini seuraajaksi? Lisäsin blogiin oikean reunan valikosta avautuvan Lukijat-osion, jonka kautta voit seurata blogia. 

Ilahdun aina, kun blogitekstejäni jaetaan. (Vink!) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie