Siirry pääsisältöön

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet. Piirrokset Ulriikka Kalliojärvi. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. WSOY 2022. 416 s. 

Kuva: Ellen Karhulampi

Luovaa taukoa lukemisesta on tullut pidettyä kuukauden verran. Kirja, joka vetäisi imuunsa oli tämä uutuus.

Turnaround on umpikuja pienessä englantilaisessa kaupungissa. Elias perii sieltä talon biologiselta isältään, josta ei tiedä mitään. Kun hän matkustaa kesälomalla ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille katsomaan taloaan, hänestä tulee osa kadun ja sen ihmisten elämää.

Kadunpätkä yhdistää siellä olevien nuorten kohtaloita. Eliaksella on roolipelinsä, Ianilla musiikkinsa. Tyttö, joka haluaa itseään kutsuttavan K:ksi, puolestaan ilmaantuu kadulle ja etsii jotakuta. Oikeastaan kyse on tilasta ja siellä tapahtuvista asioista. Valinnoista ja pienistä, ihmisestä itsestään riippumattomista tapahtumista ja niiden seurauksista. Muutoksista todellisuudessa.

Mitä jos todellisuuksia on luvuton määrä? Jos jokaisesta elämän tilanteesta, jossa tapahtuu valinta, syntyy uusia vaihtoehtoisia todellisuuksia? Elias saa monitodellisuusteoriasta idean roolipeliin, jonka eri pelaajat yrittävät selviytyä elämästä saman henkilön vaihtoehtoisina hahmoina.

    "Kun todellisuus jakaantuu", rouva Angel sanoi ja katsoi minua syvälle                silmiin, "sitä ei huomaa. Siitä ei kuulu minkäänlaista ääntä. Ihmiset ja                eläimet vain jatkavat elämäänsä saamatta koskaan tietää vaihtoehdoista."

Marisha Rasi-Koskinen on kirjailija, jota kysymys todellisuuden luonteesta kiehtoo yhtä paljon kuin tarinoiden kertominen. Hänen tarinansa rakentuvat taidolla ja pitävät otteessaan konkretisoimalla filosofisia kysymyksiä arkielämän tilanteiksi, joista aukeaa merkillisiä, mieltä kiehtovia ulottuvuuksia. Pudonneet on Recin jälkeen vasta toinen hänen kirjansa, jonka olen lukenut.

Rasi-Koskinen sai vuonna 2019 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon kirjastaan Auringon pimeä puoli, hänen Pudonneet-romaania edeltävä nuorille kohdennettu romaaninsa. Niiden lisäksi hän on kirjoittanut neljä romaania, joista Rec palkittiin Runeberg-palkinnolla.

Minulle Rasi-Koskinen nousi Recin myötä yhdeksi kiinnostavimmista kotimaisista kirjailijoista. Tai miksipä erotella kotimaisuutta omaksi kategoriakseen: yhdeksi kiinnostavimmista kirjailijoista ylipäätään. Molemmat tähän mennessä lukemani kirjat ovat sekä tasoltaan että sisällöltään kansainvälisiä.

Pudonneet vertautuu teemoiltaan ja aihepiiriltään Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen -romaaniin - tämä ihan lukuvinkkinä Wellsin kirjaan tykästyneille. Tai päin vastoin.

Rasi-Koskinen on kotonaan nuorten maailmassa, nuoruuden identiteetin etsinnän näkökulmat nousevat kirjassa ansaitsemaansa tärkeyteen. Tärkeää omaksi itsekseen kasvamisessa ovat omat jutut, omien erityistaitojen löytäminen. Niiden kautta löytyy myös näkökulma ja ymmärrys elämän ilmiöitä kohtaan, kyky kuvata aistittavasti omaa kokemusta ja tavoittaa muita ihmisiä. 

Ian havainnoi ja ymmärtää maailmaa äänien kautta, Elias rakentamalla henkilöitä ja tarinoita pelillisyyden kautta, K:n kadoksissa oleva veli piirtämällä. Myös niillä aikuisilla, jotka vaikuttavat olevan sinut itsensä kanssa, on omat juttunsa ja oma todellisuuden näkemisen tapansa. Sitten on henkilöitä, jotka Eliaksen mukaan ilmaantuvat peliin yllättäen, katalysaattoreina, ja sysäävät liikkeelle asioita, kuten K.

K:n etsintä ja huolenpito veljeään kohtaan ohittaa hänen maailmassaan kaiken muun. Sillä Jonas ei ole ihan tavallinen, siskon mielestä hän ei selviä ilman sisartaan. Jonas piirtää "oksaolentoja", lapsuuden oksanreikien muotojen katselusta alkunsa saaneita, mutta yhä kauemmas alkuperästään erkaantuneita hahmoja, joista osasta tulee Jonaksen ahdistuessa pelottavia.

"Ehkä todellisuudet sittenkin voisivat reagoida toisiinsa, ajattelin. Joskus,            jossain erityisessä tapauksessa voisi syntyä jokin satunnainen ja                ennakoimaton häiriö, pieni murtuma todellisuuksien rakenteessa. Ei niin että    halkeamasta mahtuisi kulkemaan ihminen, mutta jotain vähäisempää, ehkä        jokin selittämätön ääni tai pelkkä tuulenvire voisi vaihtaa paikkaa, ikään kuin   vuotaa toiseen maailmaan ja sekoittaa sitä ilman että hahmo saisi koskaan       tietää mistä oli kysymys."

Ne, jotka ovat lähimpinä rakokohtia ovat omituisina koettuja henkilöitä. Jonas ja rouva Angel, joka sairastaa valotautia ja esittää toteutumattomia ennustuksia ja puhuu ihmisille heidän elämänsä tapahtumista, joita ei ole koskaan sattunut.

Muodon ja sisällön ykseys ei toteutuisi kirjassa, jos sillä olisi vain yksi rakenne ja vain yksi loppuratkaisu. Ja jollei sen todellisuuksien välille syntyisi pieniä rakosia, joista toinen todellisuus antaa aavistaa jotakin itsestään.

Lyhyesti: Kohti äärettömyyttä

MuuallaKirjapöllön huhuiluja 9.10.2022

Helmet-lukuhaasteessa 2022:

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

35. Kirjailijan nimessä on luontosana

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen eri haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022


Jos pidät kirjavinkkejäni hyödyllisinä tai muuten kivoina, haluaisitko ryhtyä blogini seuraajaksi? Lisäsin blogiin oikean reunan valikosta avautuvan Lukijat-osion, jonka kautta voit seurata blogia. 

Ilahdun aina, kun blogitekstejäni jaetaan. (Vink!) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helmet-lukuhaaste 2022 - mietteitä luetuista kirjoista

© Bettina Baldassari Lukuhaasteeseen osallistuminen on taas ollut hauskaa ja monin tavoin antoisaa. Kirjallisuusvinkit ja keskustelut, joista olen saanut nauttia haasteeseen osallistuvien FB-ryhmässä, ovat ilahduttaneet joka päivää ja antaneet virikkeitä lukemiseen. Suuri kiitos muiden lukijoiden vinkeistä, samoin kuin haasteen tekijöille inspiroivasta haasteesta!  Haasteen toteuttajana olen aika lailla täsmälukija. Nautin mahdollisimman hyvin haastekohtiin sopivien kirjojen etsiskelystä, vaikkakin valitsemani kirjat saattavat kyllä vaihtaa paikkoja myöhemmin ja voin tulkita joitakin kohtia laveasti, joskus myös ironisesti. Tietenkin luen myös kirjoja, joista en etukäteen tiedä, mihin kohtaan ne sopisivat. Kaikki listani kirjat ovat olleet omalla tavallaan hyviä, monet suorastaan loistavia ja unohtumattomia. Niitä lukemiani, joista en ole pystynyt löytämään tarpeeksi hyvää, en ole ottanut mukaan haasteeseen enkä myöskään blogiini. Tämän vuoden haasteessa on mukana ennätyspaljon kevyemp

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa. Atena 2022. 256 s. Kansi: Anna Makkonen. Äänikirjan lukija: Elsa Saisio. En ole varma siitä, mitä suuri rakkaus on. Mutta ehkä se on sitä, että haluaa tarttua toisen käteen, vaikka se ei olisi enää lämmin. Anna-Maria Eilittä n esikoisromaani Kun olen poissa liikkui sillä huokoisella ja hengittävällä vyöhykkeellä, jolla elämä ja kuolema ovat yhtä aikaa läsnä. Niin tekee myös hänen toinen romaaninsa. Silti kirjailija ei millään muotoa toista itseään. Romaani on kolmen ihmisen kertomus elämästään ja läheisistään. Heidän tarinansa risteävät kaiken aikaa, sillä he ovat puolisot Vuokko ja Eino sekä heidän tyttärensä Lotta. Vuokko ja Eino ovat jo yli kahdeksankymppisiä ja heidän elämänsä pohjoisessa on rauhallista, pienten, mutta heidän merkityksellisiksi havaitsemiensa hetkien täyttämää. Lotan elämä miehensä ja kahden lapsensa kanssa Helsingissä taas täyttyy kilpailusta ja suorittamisesta. Kumpikin puolisoista on ekonomi ja työskentelee meklarina.

Klassikko - Albert Camus: Sivullinen - 80 vuotta

Albert Camus: Sivullinen. Ranskankielinen alkuteos: L'Étranger, 1942. Suomennos Kalle Salo. 135 s. Otava Kompassisarja, 1970. 3. p. (Myöhempiä painoksia on olemassa.) Olisin tahtonut yrittää selittää hänelle ystävällisesti, melkein sydämeni pohjasta, että en milloinkaan ollut osannut tosissani mitään katua. Olin aina kokonaan kiinni siinä, mitä parhaillaan tapahtui, tässä päivässä tai huomisessa. Mutta siinä tilassa, mihin minut oli saatettu, en tietenkään voinut puhua kenellekään sellaiseen sävyyn. Minulla ei ollut oikeutta näyttää olevani sydämellinen, omaavani hyvää tahtoa. Ja koetin taas kuunnella, sillä yleinen syyttäjä rupesi puhumaan minun sielustani. Albert Camus'n pienoisromaani Sivullinen on jättänyt lähtemättömän jäljen maailmankirjallisuuteen. Sen ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta ja suomennoksen ilmestymisestä 75 vuotta. Kirja ei ole juoniromaani. Juoni on yksinkertainen, ja se kerrotaan pääpiirteissään jo kirjan takakannessa: Algerissa asuva nu